2013-07-26

Ruokapöydän lakkaus

Meillä oleva reippaat 10 vuotta vanha ruokapöytä oli jo vuosia ollut aika kauhean näköinen, kun värillinen lakka oli laikuittain kulunut siitä pois. Nyt saatiin se lakattua uudelleen.


Joitain vuosia sitten hankittu pikkuinen hiomakone oli tähän hommaan ihan passeli.


Lakan alta paljastui tosi valkoinen puu.


Ostettiin puolikiiltävää Kiva-kalustelakkaa. Myyjä möi meille ihan liian suuren purkin tuota. Oma vaisto sanoi että pienempi olisi riittänyt, mutta uskoin asiantuntijaa. No onpahan lakkaa kun tarvitsee taas lakata vaikka tuolit tai pöytä uudelleen.

Pensselistäkin lähti haivenia toista kerrosta lakatessa. Vaikka ei ollut halvimmasta päästä. Mutta eipä tuo haittaa sekään. En ole niin turhan tarkka! Ensi kerralla valitaan sitten tarkemmin.

Valmiista pöydästä en ole vielä ottanut kuvaa, tulee myöhemmin.